Oloni on tänä iltana hieman itkuinen ja mielialani huovan alle piiloon maailmaa käpertyvä. Kai se johtuu väsymyksestä, että pienimmätkin tunneärsykkeet vaikuttavat minuun tänään kovin voimakkaasti. Olen nukkunut lähiaikoina liian lyhyitä yöunia ja tehnyt jonkun verran ylitöitäkin.

Toisaalta, miksi itkuisuus pitäisi selittää aina merkityksettömäksi sivuseikaksi väittämällä sen johtuvan väsymyksestä tai hormoneista (mistä se kyllä useimmiten johtuu). Eikö se voi olla normaali ja jopa hyödyllinen osa ihmisen tunne-elämää? Kuulostaahan nimittäin todellakin terveeltä ja hyödykkäältä istua kevään toiseksi kauniimpana päivänä sisällä fleecehuopaan kääriytyneenä kuuntelemassa Elvis Costellon Shetä unisena ja itkuisena. Höm.

Mutta ei tämä siis mikään huono päivä ole. Masentuneisuus, ahdistuneisuus ja v-tutus ovat päivän pilaavia elementtejä, mutta se että tuntee, sehän on oikeastaan hienoa. Suloista surullisuutta.

Jotain puhtaasti iloistakin tähän päivään on mahtunut. Olen onnistunut hoivaamaan elämän alkuun tämän herttaisen pienen vihreän kaverin, joka kurkistaa mullasta:

1495717.jpg

Oli mennyt jo niin pitkä aika, etten uskonut mitään enää tapahtuvan. Suunnittelin jo heittäväni koko purkin roskiin, mutta tänään näin pikkuriikkisen vihreän pään näkyvän mullan seassa, ja äkkiä se olikin jo näin iso alku. En tiedä miksi tuntui niin hyvältä nähdä sen kasvin nousevan mullasta, mutta se tuntui, tosi hienolta. Sekin melkein itkettää minua... Taidan olla kyllä tosi väsynyt. Suunnittelinkin meneväni rentouttavan kylvyn kautta tänään ajoissa nukkumaan, jospa huomenna olisi sitten normaalimpi olotila.