Sain tehtyä tänään kummankin asian, joka piti tehdä. Gradu on kansissa ja tukihakemus on Kelalla. Sain vieläpä iloisia uutisiakin. Saan asumistukea takautuvasti myös huhtikuulta, jolloin olin vielä opiskelija, mutta opintotukikuukauteni olivat jo loppuunkäytetyt enkä saanut mitään rahaa mistään. Huhtikuun asumistuki on kyllä tervetullutta apua rahatilanteeseen. Olin todella tyytyväinen tuon kuullessani. Kelan ihminen, jolle hakemukseni palautin, oli erittäin ystävällinen ja avulias kaiken kaikkiaan, ja tuosta asumistukihommasta kertominen sai minut vielä extrailoiseksi.

Tänään oli muutenkin ihana päivä. Ehkä lämpimin tänä keväänä. Tuli oltuakin paljon ulkona. Iltaa kohden minuun silti iski joku kumma alakulo ja mietteliäisyys. Paras lääke melankoliaa vastaan? Suklaa kenties? Sitä ainakin tarttui mukaan kaupan karkkihyllyltä. Olen syönyt lähiaikoina kyllä ihan liikaa kaikkea herkkua, mutta ostin itselleni hyvän omatunnon valitsemalla reilun kaupan luomusuklaata... Mun ei kyllä pitäis ostaa suklaata taas, mutta kun täähän on reilun kaupan, niin ainakin tää on eettinen valinta... Se on kyllä jännä, tämä itsepetos herkuttelun suhteen.

Monet yrittävät keväällä hankkiutua eroon kiloistaan päästäkseen rantakuntoon. Minulla tuntuu olevan päinvastainen tavoite hankkia lisäkiloja kesäksi. (Ei ole, ihme kyllä tällä herkuttelun määrällä, vielä paino kovasti noussut, mutta jos tähän malliin jatkan, niin on minulla hyvä mahdollisuus onnistua.) Ehkä minä en ole sisäistänyt tätä rantakuntoon hankkiutumisen tärkeyttä, koska en makoile kovin paljoa rannoilla. Palan aika herkästi, ja lisäksi minulle tulee helposti huono olo, jos olen liian kauan suorassa auringon paisteessa. Sitä paitsi, uima-asut ovat aika venyvää materiaalia. Olen rantakunnossa niin kauan kun mahdun vanhaan uima-asuuni sisälle. Olen myös fyysisesti sen verran hyvässä kunnossa, että jaksan pyöräillä tai jopa kävellä (!) ihan sinne rannalle asti. Wau. Varsinainen rannalla lojuminen ei sitten kovin kovaa kuntoa vaadikaan. Ettäs näin. Eli rantakunnossa ollaan!