Tänään oli outo aamu. Puolitoista tuntia meni muun muassa kuunnellessa Leevi and the Leavingsia kovalla volyymilla, kääriytyneenä mykkyrään liian kuuman peiton sisälle. Joskus täytyy tehdä sellaista.

Kahvilareissu oli tälle päivälle ihan loistava juttu. Se jotenkin herätti ja palautti todellisuuteen aamun todellisuudesta vieraantuneista tunnelmista. Ja ulkona oli harvinaisen ihanaa, kun aurinko paistoi. Tunsin oloni ihan todella onnelliseksi. En pelkästään nipinnapin tyytyväiseksi, vaan pystyin olemaan hetken onnellinen ja elämään juuri siinä hetkessä.

Olin tänään myös harvinaisen tyytyväinen itseeni, kun sain viimein korjattua yhden kirpparihameen, niin että sitä voi nyt käyttää. Ostin syksyllä kirpparilta ihan nätin oranssin vakosamettihameen, mutta sen taskuilla oli aina taipumus tursottaa rumasti auki, jonka seurauksena hame ikäänkuin menetti mallinsa jollain lailla. Nyt ompelin taskut umpeen, ja ei siis enää mitään ongelmaa. Kiva hame. Hymynaama.

Mistähän se johtuu, että joihinkin päiviin tuntuu mahtuvan paljon enemmän erilaisia tunnetiloja kuin toisiin?

Niin, ja miksi aikuisena ei pysty enää pyörimään toimistotuolilla ympyrää kovin kauaa tulematta huonovointiseksi? (sama juttu pätee myös kiikkumiseen ja huvipuistolaitteisiin)