Ymmärsin tänään jotain oleellista elämästä (ainakin omastani).

Minä en osaa vastata yhteen elämäni kannalta äärimmäisen tärkeään kysymykseen. Nimittäin: "Mitä minä haluan elämältäni?"

En ole vuosikausiin osannut vastata tuohon mitään. Olen ehkä jopa ajatellut, että on hienoa antaa vain elämän viedä mukanaan ja katsoa mitä eteen tulee. Olen vapaa sielu, en kahlitse itseäni tuollaisiin keskinkertaisiin asioihin kuin elämältä haluamiseen... Jotain tuollaista soopaa aivoissani lienee pyörinyt, kun en ole halunnut ajatella sitä mikä on tärkeää.

Todellisuudessa luulen, että minä vain pelkään liikaa. En uskalla haluta mitään, koska pelkään sitä pettymystä kun en saa mitä haluan. Enkä uskalla tunnustaa itselleni haluavani monia niitä asioita, joista moni muukin haaveilee, koska kuvittelen, että minä olen jotenkin huonompi eikä minulla ole samanlaista "oikeutta" niihin kuin muilla.

Että voisin ollenkaan tehdä suunnitelmia elämäni varalle, rakentaa itselleni elämää joka tekisi minut onnelliseksi tai edes jotain sinnepäin, minun on pakko tietää mitä minä haluan. En voi elää kuvitelmassa, että joku korkeampi voima antaa elämääni automaattisesti ne asiat joita en uskalla haluta (mutta joita haluaisin kuitenkin) kunhan vain odottelen tarpeeksi kauan.

Mitä minä haluan elämältä? on kysymyksenä äärimmäisen vaikea. Helponnetaan. Millaisena näen elämäni viiden vuoden kuluttua, jos kaikki on mennyt hyvin? (Tämäkin on ollut minulle aina vaikea kysymys, kun en ole haaveillut oikein mistään, tai uskaltanut toivoa mitään hyvää.)

Viiden vuoden kuluttua minä... (nyt siis tämän hetkisen tunnetilan mukaan, ilman mitään "ei se kuitenkaan näin mene" rajoituksia)

...asun pienehkössä ja viihtyisässä saunallisessa kaksiossa Helsingissä miesystäväni/aviomieheni kanssa. (Jos olemme menneet naimisiin, häät ovat olleet pienehköt ja meidän näköisemme. Ei välttämättä valkoisia hörhelöitä ja morsiuskimppuja.)

...Minulla on viihtyisä työpaikka, jossa on suhteellisen pieni ja kiinteä työporukka, joista ainakin osa on ystäviäni myös vapaa-ajalla. Työ on aika itsenäistä, saan olla tietokoneella ja kirjoittaa, mutta tavata myös ihmisiä työssäni päivittäin. Työaika on pääasiallisesti noin klo 9-17 (aamu-unisena arvostan liukuvaa työaikaa aamussa..)

...Suunnittelemme perheenlisäystä lähitulevaisuudessa.

...Olen joko jo tehnyt lisensiaatin työn tai aion tehdä sen seuraavan viiden vuoden aikana. Olen joka tapauksessa tehnyt jotain lisäopintoja esim. avoimessa yliopistossa. Tai ainakin opiskellut kielikurssilla uutta kieltä.

...Vapaa-ajalla vietämme mieheni kanssa paljon aikaa yhdessä tehden peruskivoja asioita esim. laitamme ruokaa, katsomme televisiota, käymme kävelyillä tai harrastamme muuta liikuntaa, käymme elokuvissa, museoissa yms.. Ja meillä on yhteinen hölmö huumorintaju ja ajan mittaan kehittyneitä "sisäpiirivitsejä". Hauskan lisäksi keskustelemme paljon myös vakavista asioista ja "parannamme maailmaa" yhdessä.

...Näen vapaa-ajallani myös ystäviäni ja perhettäni ja pidän aktiivisesti yllä ystävyyssuhteitani kaikkiin nykyisiin ystäviini.

...Olen löytänyt jonkun yhden harrastuksen, josta olen kiinnostunut ja johon jaksan panostaa kuukausi toisensa jälkeen. Sen ei tarvitse olla mitään erikoista ja hienoa, kunhan se on jotain jolla on minulle merkitystä. Olen alkanut harrastaa ahkerammin myös lukemista.

...Minulla on kaksi kissaa, jotka tulevat hyvin toimeen keskenään, ja niistä on toisilleen seuraa päivisin, kun ihmisten pitää käydä töissä.

Ja sitten seuraa jatkokysymys: "Mitä minun pitää tehdä NYT, että elämäni olisi viiden vuoden kuluttua sellaista kuin toivoisin?"

Totta kai se mitä haluaa, voi ajan kuluessa muuttua. Mutta jos haluaa vaikuttaa elämänsä kulkuun yhtään millään tavalla, on jossain vaiheessa pakko alkaa haluta jotain, ja tehdä työtä sen eteen että saavuttaisi sen mitä haluaa. Ensimmäiseksi pitää saada itsensä uskomaan, että minulla on oikeus haluta ja haaveilla, ja minun myös PITÄÄ tehdä niin, koska en ole omassa elämässäni sivustakatselija vaan aktiivinen toimija!