En tänään saanut tehtyä oikein mitään kovin hyödykästä. On ollut jotenkin outomielialapäivä. Toisaalta ajatukseni tuntuvat olevan kuin sekainen tavarantäyteinen työpöytä, josta ei löydä mitään. Liikaa kaikkea pyörii mielessä. Liittyen opiskeluihin ja tulevaisuuteen ja elämääni yleensä ja kaikkeen. En osaa keskittyä niistä mihinkään. Toisaalta illan mittaan on tullut jotenkin tyhjä ja riittämätön olo. Kaipaus johonkin olotilaan, mutten oikein tiedä mihin. Että olisi jotakin mitä nyt puuttuu.

Olisi hienoa viettää muutama tunti jonkun ihmisen kanssa kokien, että tämä on täydellisyyttä. Keskustella kaikenlaisista mahdollisista asioista maan ja taivaan välillä, asioista joista molemmat olisivat kiinnostuneita. Innostua pohtimaan ja kehittelemään ajatuksia, selittämään omia näkemyksiään ja kuulla toisen näkökulmia. Keskustella jostain täysin kummallisestakin, ilman että kumpikaan missään vaiheessa kyseenalaistaisi sitä, onko siinä keskustelussa mitään järkeä. Totta kai siinä on! Tai siis ei ole, mutta sehän se pointti onkin, ettei siinä saakaan olla mitään järkeä. Ärsyttää se, että aina pitäisi olla järkevä ja keskustella ns. järkevistä asioista. Järkevyys voi joskus olla hyvin tylsää. Joskus tuntuu, kuin olisi jotkut kirjoittamattomat säännöt siitä, mitkä asiat ovat tarpeeksi arvokkaita/fiksuja/sopivia keskustelunaiheiksi. Joskus kun innostuu oikein höpöttämään jotain, huomaa törmäävänsä siihen näkymättömään seinään. Jaahas, tämä ei näköjään kelpaakaan keskustelunaiheeksi. Liian tyhmä juttu. Ja sitten itsekin alkaa naureskella itselleen, että hehheh kun mulla on näitä tyhmiä juttuja. Ei ne minusta oikeasti ole tyhmiä (tai sitten juju onkin juuri siinä että niiden kuuluu olla tyhmiä). Olisi kivaa jos useammat ihmiset innostuisivat enemmän lähtemään mukaan niihin "tyhmiinkin" juttuihin.

Tämän päivän suurensuuria saavutuksia: Tein aika hyvää kananuudeliwokkityylistä ruokaa (jota voisin syödä vielä yöpalaksi, olen nähtävästi unohtanut syödä tänään tarpeeksi kun on hirmuinen nälkä). Nyt on kiva tietää, että sitä ruokaa riittää ainakin kolmeksi syöntikerraksi. Järkevää(!) tehdä vähän enemmän kerralla. En aina ajattele noin järkevästi. Anttilan alesta tarttui mukaan pari levyä, joista ainakin toisen olin aikeissa ostaa muutenkin, joten olin erittäin tyytyväinen kun löysin sen alesta. Coldplayn A Rush Of Blood To The Head ja Maj Karman Ukkonen. Jos yrittää elää säästeliäästi, ei nähtävästi pitäisi mennä kaupungille alennusmyyntiaikaan. Kun löytää jotain kivaa halvalla, niin eihän sitä voi olla ostamatta.