Olen ollut tänä vuonna aikaste kiltti. Tai no jotain sinne päin ainakin silloin tällöin. Mielestäni ihan tarpeeksi kiltti. Ja olen potenut huonoa omaatuntoa, jos olen huonosti käyttäytynyt, ja olen yrittänyt oppia kiltimmäksi ihmiseksi. Siispä esitän joululahjatoivelistani ja jään nöyrästi odottelemaan, mitkä toiveistani voit toteuttaa. Siispä tässä näitä tulisi:


Tahtoisin ihan oikean keittiön. Keittiön, joka ei ole osa mitään muuta huonetta ja jonne ei ole suoraa näköyhteyttä sängystäni. Toivottavasti tässä keittiössä olisi myös paaaljon työpöytätilaa, niin että ruoanlaittaminen ja leipominen olisi kivempaa ja houkuttelevampaa.

Olisin superkiitollinen astianpesukoneesta. Sellaisesta kivasta kaapista, jonne työnnetään likaiset astiat ja painetaan jotain nappia, niin sitten ne kohta onkin puhtaita. Eikä tarvitse katsella likaisten astioiden vuorta  toivoen, että se älyäisi tiskata itse itsensä.

Jos mitenkään mahdollista, niin tahtoisin mielelläni myös yhden ihanan miehen. Sellaisen, joka olisi keskustelutaitoinen, persoonallinen, mielikuvituksekas, hassu, hieman rentuhkon oloinen ulkonäöltään, mutta kuitenkin samalla äärimmäisen vastuuntuntoinen ja fiksu, sellainen ihanneisäehdokas ja unelmavävy.

Upeaa olisi myös saada mahtava, lokoisa, suuri ja pehmeä punainen sohva, johon voisi käpertyä lukemaan ja telkkaria töllöttämään. Ai niin. Ja olohuone sen sohvan ympärille.

Ja jos tällainen on mahdollista jollain hienolla nykyteknologialla, niin voisit siirtää tulevaisuudesta nykypäivään minun silloin jo valmiin graduni...


Kiitoksia jo etukäteen! Toivottavasti en ole ollut kohtuuton toivomuksissani. Niin ja että kyllähän minä olen tyytyväinen myöskin söpöihin villasukkiin ja dvd-levyihin.