Olen ollut tällä viikolla rasittavan väsynyt. Herääminen aamulla on tuhottoman kamalaa, ja torkutan noin 40 minuuttia. Mikä ei ole hyvä, koska pitää kuitenkin mennä töihin, ja olisi toki miellyttävämpää tehdä aamutoimensa jonkinlaisessa rauhassa kuin kellon kanssa kilpajuosten. Kun muutenkin olen aamulla vähän hidas. Nyt loppuviikosta olen ollut aamujen lisäksi todella unelias myös illalla, ja olen jaksanut lähinnä maata olohuoneeni lattialla olevalla patjalla (kuuden viikon päästä tulee se kauan kaivattu uusi perheenjäsen, sohva nimittäin, en melkein malttaisi odottaa) katsomassa telkkaria ja hörppimässä teetä (ja syömässä suklaakeksejä, sellaisia jossa on isoja herkullisia suklaapaloja).

Ihanaa, että tulee viikonloppu. Jospa saisin nukuttua univelkaa pois.

Päästäni pulpahti eilen ulos runoutta, mitä ei ole tapahtunut pitkään aikaan. Runosuoni pulpahteli tosin herra Ylpön äänellä ja ylppömäisellä sävelellä, mutta sanat sentään olivat ihkaomiani. Ihanaa, ettei runo ole ihan kadonnut sisältäni, olen vähän pelännyt sitä. En ole koskaan osannut kirjoittaa runoa pakotettuna tai tarkoituksella, mutta joskus niitä vain tulee jostakin, ja silloin minun on pakko päästä kirjoittamaan ne ylös mahdollisimman pian

Palatakseni aiheeseen herra Ylppö, ostin eilen kyseisen herran levyn Sata vuotta. Heti kun sain tietooni että tuo levy on tulossa ja varsinkin kuultuani kappaleen Sata vuotta olin varma, että haluan ostaa sen välittömästi, vaikka yleensä yritän nuukailla ja ostaa halvennuksesta. Vaikka kyseinen levy ei olekaan Maj Karmaa, on siinä kuultavissa mielestäni majkarmamaisuutta, joka ei kylläkään ole minusta mitenkään huono juttu.

Nyt kömmin joko sänkyyn lukemaan Lehtolaista kunnes nukahdan, tai sitten keitän kupposen teetä ja yritän sinnitellä hereillä vielä hetken. En osaa päättää kumpaa, mutta luultavasti en älyä mennä nukkumaan vaikka nukuttaa. Minulla on vähän sellainen ongelmainen taipumus toimia iltavirkun tavoin silloinkin kun olisin iltatorkku.