Päivästä voi näköjään tulla lopulta hyvä, vaikka aamuinen & yleinen mieliala ja tietyt päivän ikävät tapahtumat eivät antaisikaan siihen mitään aihetta.

On käsittämätöntä, miten voi äkkiä olla onnellinen ja tuntea kaiken olevan oikein hyvin, samalla kun ajattelee, että on onneton ja asiat voisivat olla niin paljon paremmin.

Kävelin juuri ulkona erään pitkäaikaisen ystäväni kanssa. Ulkona oli ihana öinen raikas ilma.  Oli hämärää, melkein pimeää. Kaupunki oli hiljainen. Täydellinen kävely-yö. Oli hienoa huomata, että välimatka ja vuodet eivät ole poistaneet sitä ystävyyttä, joka välillämme on. Sitä, että toisen seurassa voi olla luonnollinen ja oma itsensä, ja voi olla aivan rehellinen, puhua kaikesta.

Ja yöllä on muutenkin kaikki kauniimpaa. Surut ja ahdistukset muuttuvat taianomaisesti vain pieneksi haikeuden tunteeksi, ja on hyvä olla siinä hetkessä. Nauttia vain siitä, että saa olla olemassa. Harmi, että se tunne on kadoksissa niin usein.