Uusi päivä, uudet hakemukset. Huomenna nimittäin. Viikko sitten haettiin työttömän arvonimeä, nyt sitten rahallista korvausta siitä hyvästä, että jaksan olla työtön. Työttömällä vasta pitkät päivät onkin. 24 tuntia vuorokaudessa.

En tiedä, miksi minua taas rasittaa niin paljon kaikki asiat, joita huomenna pitää hoitaa. Tai siis ne kokonaiset kaksi asiaa, eli Kelassa käynti ja gradun kansitettavaksi vieminen. Ei niissä ole kovin suuri vaiva, eikä mitään ihmeellistä eikä jännittävää. Ne vain tuntuvat niin rasittavilta. Ehkä siksi, että tekemättömyyteen tottuu niin kovin nopeasti.

Työhakemusten lähettelemisen aloittaminenkin tuntuu niin vaikealta. Ihan sama juttu kuin esseiden yms. kanssa. Yrittää viivyttää aloittamista. Mutta kohta laiskuuteeni ärsyyntyminen ja pelko työpaikan löytämisen vaikeudesta ovat kasvaneet jo sen verran massiivisiin mittasuhteisiin, että minun on pakko aloittaa työnhaku. Ja haluanhan minä töihin. Oikein paljon. Vaan olisihan se niin paljon helpompaa, jos joku tulisi tyrkyttämään unelmatyötä, eikä tarvitsisi ruveta siihen kymmenien (tai satojen?) hakemusten lähettelyyn, joka huonolla onnella johtaa kasvavaan epätoivoon siitä, että voi kunpa saisi edes jotakin työtä, edes jotain oikein ikävää ja huonosti palkattua...

Olen lähiaikoina kiinnittänyt huomiota siihen, että telkkariohjelmissa ihmiset käyttävät tosi paljon sanaa magee. Tai sitten olen vain sattunut katsomaan juuri niitä ohjelmia, jossa tuota sanaa viljellään. Onkohan se joku uusi muotitermi? Vai onko se ollut aina, enkä ole vain ennen tajunnut sitä? Taidan olla sen verran perusjuntti, että minusta sen pitäisi olla makeeta KOOLLA. Eikä sitä pitäisi mielestäni käyttää muuten kuin puhuttaessa leivonnaisista, karkeista ja muista sokerisista syötävistä. Muissa asiayhteyksissä makeen voi vielä kestää, mutta magee on mielestäni todella karmea ja töksähtää pahasti korvaan puheen seasta. Mutta enhän minä mistään mitään tiedä. Ehkä magee on mageeta.

Ja palaten aiheeseen työnhaku. Ensi viikolla minä kirjoitan työhakemuksen. Ainakin yhden. Lupaan itselleni. Jostainhan se on aloitettava. Miten minä tunnen oloni niin lusmuksi? Minusta tuntuu, että ihanneyksilö alkaisi heti etsiä aktiivisesti töitä ja lähetellä työhakemuksia kymmenen hakemuksen päivävauhtia. Se haluaisi töihin mahdollisimman pian, eikä antaisi työnhakunsa viivästyä vain sen takia, että työnhakusivustojen katsominen on vähän ahdistavaa tai "tänään en vaan saanut aikaiseksi". Lisäksi se suhtautuisi tulevaisuuteensa tosi myönteisesti ja ajattelisi niitä kaikkia upeita mahdollisuuksia, joita hänellä on työelämässä edessään. Se luottaisi omiin työnsaantimahdollisuuksiinsa sataprosenttisesti. Ja se pääsisikin tosi äkkiä työhaastatteluun ja hurmaisi haastattelijat mahtavalla persoonallisuudellaan. Lisäksi ihanneyksilöllä olisi totta kai opiskelujen sivussa hankittu vahva oman alan työkokemus, joka auttaisi sitä saamaan nopeasti työpaikan. Hiton ihanneyksilö, aika ärsyttävä tyyppi.