Tuleeko aikuisena oikeasti seesteiseksi ja tasapainoiseksi ihmiseksi? Kysynpä vaan. Minä en ole ainakaan muuttunut sellaiseksi. Olisi kivaa tietää, että tasapainoinen aikuisuus on vain harhakuvitelmaa, ja kaikki ihmiset ovat pohjimmiltaan naiiveja kriisiytyviä teinejä.

Vai olenko se vain minä, joka miettii viikkokausia identiteettikriisisiä ajatuksia ja on lopulta aika melankolinen? Ja sitten lääkitsee mielialaansa musiikin kuuntelulla. Saatan kuunnella yhtä kappaletta 10 kertaa peräkkäin vain koska siitä tulee hyvä olo, tai se sopii jotenkin hyvin sen hetkiseen mielialaani.

Päänsisäisen kriisiytymiselämän vilkkaus johtaa siihen, ettei oikein jaksa ajatella päänulkoisia juttuja, eli mitään konkreettista ja järkevää.

Mutta pitänee mainita, että sain tänään oikein hyvää palvelua kirjakaupassa. Etsin uutta päiväkirjaa, johon vuodattaa päänsisäisiä kriisejä (edellinen on täyteen kriiseilty, tarvitsin äkkiä uuden, että pääsen vuodattamaan jos siltä tuntuu...) En meinannut löytää läheskään oikeanlaista ja aloin jo olla vähän huonolla tuulella. Myyjä tuli tarjoamaan apua ja etsi minulle erilaisia muistikirjoja sellaiselta osastolta, joka sattui jostain syystä olemaan tänä päivänä suljettu asiakkailta. Loppujen lopuksi olin hyvällä tuulella ja ostin päiväkirjan, joka ei edes täyttänyt kaikkia niitä vaatimuksia mitä minulla alunperin oli. Siispä, ystävällinen asiakaspalvelu on varmasti sellainen juttu, joka lisää myyntiä. Jos minulle ei olisi tultu tarjoamaan apua, oltu ystävällisiä ja nähty vaivaa pelkästään viiden euron muistikirjan takia, en olisi varmaan ostanut mitään, ja olisin lähtenyt kotiin huonotuulisena. On se jännä, miten ystävällisellä myyjällä voi olla niin myönteinen vaikutus. Myyjä voi oikeasti vaikka pelastaa ihmisen päivän! Jännä on juu.