Päivä on parantunut iltaa kohti huomattavasti (vrt. edellinen äkämystynyt kirjoitus). Nyt voi taas hengittääkin vapaasti. En mitenkään vähättele ruoan, passivoivan viihteen ja shoppailun vaikutusta. Tein päätöksen, että minulla ehkä olisi varaa ostaa muutama halpa levy, jotka haluaisin. Valmistin ja söin suuren annoksen hyvää ruokaa ja katselin syödessäni jakson Frendejä. Kyllä, Frendit ovat palanneet subille, taas kerran.

Yksi niistä seikoista, jotka aiheuttivat aiemmin päivällä kielteisiä tuntemuksia, oli se että löysin mollin sivuilta kerrankin pari työpaikkaa, jotka olisivat olleet aika täydellisiä minulle. Siis minulla olisi ollut niihin juuri sopiva koulutus ja jonkun asteista pätevyyttäkin. En voi kuitenkaan niihin hakea, koska ne työt alkaisivat 1.1.2007, ja jos saisin paikan, niin graduni jäisi kesken. Ja vaikka en saisikaan paikkaa (mikä olisi tietysti todennäköisintä, kun en ole valmistunutkaan vielä), niin siihen hakuhäslinkiin menisi niin paljon energiaa, että se joka tapauksessa haittaisi gradun tekoa aika pahasti. Pakko siis laittaa gradu etusijalle, koska haluan valmistua. Ja se on niin vähää vaille se valmistuminen tällä hetkellä, että paras hoitaa se pois alta. Työpaikan hakua voi ruveta harjoittelemaan sitten ensi vuoden puolella.

Lisäksi minulla oli päivällä sellainen ikävä olo, että minun maailmani on jotenkin pienentynyt tähän yksiöön tuon masentavan ulkona vallitsevan pimeyden ja sateen keskelle. Mutta niinhän se vähän on. Minun ei oikeastaan tarvitse käydä juuri missään muualla kuin ruokakaupassa jos en halua. Ainoa asia mitä minun pitäisi tehdä on se gradu. Ja se taas vaatii pelkästään tietokoneella istumista. Ja vaikka en edes tee sitä gradua ollenkaan niin tehokkaasti kuin pitäisi, niin olen jotenkin jumahtanut joka tapauksessa tänne kotiini. Ja sitten kun vielä viihdynkin täällä ihan liian hyvin. Tai olen liian tottunut olemaan suurimman osan ajasta yksikseni ja kotonani. Minulle ei tule tarpeeksi usein mieleen, että voisin hakeutua aktiivisesti ihmisten seuraan. Tällaista se on, kun ei tarvitse käydä missään. Siksi olisi ihanaa päästä töihin ja saada elämään jotain uudenlaista rutiinia, koska tämä vaihe alkaa jo tympiä.

Tämä viikko on tosi kiireinen ja täynnä kaikenlaista tekemistä. Siis todella erilainen viikko verrattuna siihen hiljaiseloon johon olen lähiaikoina tottunut. Ja senhän pitäisi olla iloinen juttu. En osaa suhtautua tähän viikkoon sellaisella myönteisellä innolla millä siihen pitäisi kaiken järjen mukaan suhtautua. Tiedän, että tulossa on kaikkea kivaa. Rakas Ystävä on tullut kaupunkiin ja näemme varmaan torstaina. Pääsee taas höpisemään ja parantamaan maailmaa. Viikonlopun kahdet pikkujoulutkin on tosi ihanien ihmisten kanssa, osa sellaisia joita en ole nähnyt aikoihin. Näiden lisäksi piparinpaistoa, yhdet ylppärijuhlat, siivousta, tiskausta ja leivontaa. Luulen, että en oikein osaa suhtautua tähän viikkoon siitä syystä, että tekemistä on niin paljon niin lyhyellä aikavälillä, että en tiedä mihin niistä jutuista minun oikein pitäisi innokas odotukseni suunnata. Niin, ja pienenä lisänä tietysti huono omatunto siitä, että graduni jää tällä viikolla vähän hunningolle. Sen pitäisi olla tosi hyvässä vaiheessa jouluun mennessä. Ja ohhoh, yhtäkkiä jouluun onkin alle kolme viikkoa. Hupsista, miten se aika on näin kulunut.