Minun viikonloppuni ovat kyllä tottavie hurjan toimeliaita ja repäiseviä. Esimerkiksi tänä iltana:

Luin juuri blogilistani päivittyneet blogit läpi, avasin messengerin todetakseni, että se on lauantai-iltana varsin ihmisetön ja tarkastin telkku.comista mitä loppuiltani tulee sisältämään. Kymmeneltä big brother (uskoisin, että sen sarjan viehätys minun kohdallani on siinä, että bb tuo elämään tiettyä turvallisuuden ja jatkuvuuden tunnetta, kun joka ilta samaan aikaan voi seurustella tunnin vanhojen tuttujen talolaisten kanssa) ja yhdeltätoista Vikatikki (mahtava brittikomedia).

Nyt pohdiskelen sitä, haluaisinko ennen teeveen ääreen jumittautumista lähteä ulos lenkille vai en. En ole nähtävästi vielä oikein tottunut syksyyn, kun ei huvittaisi lähteä tuonne ulos pimeyteen kävelemään. Kuvittelen, että pimeässä ulkoilu saa masentumaan ja väsähtämään, vaikka tiedän, että sisällä istuminen tekee sen paljon tehokkaammin. Ja tiedän myös, että kaupunki on tosi kaunis, kun joka puolella on valoja pimeän keskellä. Varsinkin joen rannassa on ihanaa kävellä, kun valot heijastuvat veden pintaan. Pistin jo ämppärini latautumaan siltä varalta, että päätän lähteä sinne lenkille, kuten järkevää olisi.

Miksi ihmeessä syksyisin ja talvisin tuntuu puoli kahdeksalta, että päivä on ohi ja yö tulossa, eikä kotoa kannata enää lähteä minnekään? Kesällähän puoli kahdeksan tuntui, no, hyvä jos edes illalta. Pimeys sohvaperunoittaa.