Miten tämä työttömän elo voi olla näin kiireistä? Tänään minun piti kirjoittaa työhakemuksia, mutta on ollut niin paljon muuta tekemistä, etten ole ehtinyt. Muuta tärkeää ja kiireellistä tekemistä on ollut muun muassa ystävien kanssa ruokailu yliopistolla (tottahan pitää hyötyä opiskelijahintaisesta ruoasta niin pitkään kuin vielä voi), kaupungilla käynti, kitaran rämpytys, pesisottelu... Päivä vaan hujahti jonnekin.

En kyllä oikeesti tajuu siitä pesiksestä juuri mitään. En edes huomannut aluksi sitä, kun joukkueet vaihtoivat paikkoja, ihmettelin vain miten sisävuorolaisten housujen väri oli äkkiä muuttunut... Joskus aiemmin kun kävin pesispelissä, en pelin päätyttyä edes tiennyt mitkä joukkueet pelasivat ja kumpi oli voittanut. Mutta eipä tuolla kai niin väliä. En ole niin kovin innostunut kilpaurheilusta yleensäkään. Silloin harvoin kun minä jostain syystä päädyn jotain peliä seuraamaan, minua viihdyttävät melkeinpä enemmän muut kuin peliin liittyvät jutut. Kuten esimerkiksi ne yleisöön kuuluvat pakolliset huutelevat ukkelit, jotka kokevat velvollisuudekseen kommentoida kaikkia pelin tapahtumia.

Suuri ilonaihe on se, että kauppoihin on tullut varhaisperunat myyntiin! Peruna on ihan parasta, ja varhaisperunat varsinkin, kun ne on niin hyviä eikä niitä tartte edes kuoria! Olen syönyt lähiaikoina joka päivä perunoita. Jotain terveellistä minunkin ruokavaliossani.

Toinen suuri ilonaihe on se, että piakkoin saapuu postissa ihanainen Queenin platinum collection. Odotan innolla sitä, että saan laittaa levyn soittimeen ja huudattaa sitä pikkuisen liian kovalla ja hyppiä ympäri asuntoa Queenia kuunnellen. Hihii.

Kolmas ilonaihe on se, että kitaranrämpytys meni tänään paremmin kuin koskaan. Nähtävästi matkustelun ja leireilyn aiheuttama parin viikon tauko oli vain hyväksi. Muistin nyt tosi hyvin erilaisia sointuja ja pääsin soittamaan jo oikein toden teolla. Tosin aika hirveältä se varmaan kuulostaa, mutta minun korvissani sulosäveliltä. Se on vain niin hauskaa ja kivaa kun huomaa oppineensa jotakin! Soitin tänään niin ahkerasti ja kauan, että sormenpäätkin meni ihan helliksi. Enkä olisi silti malttanut lopettaa.