TULE TULE JOOO! En jaksais odottaa.

Ikävä viime kesää. Vaikka viime kesänä varmaankin ikävöin toissa kesää tai haikailin tulevaan. Ei kuitenkaan ikinä ole tyytyväinen juuri siinä hetkessä. Mutta joskus kun aurinko paistaa, keväinen maa tuoksuu, hiekkainen asfaltti paljastuu lumen alta ja kaikki tuntuu olevan valoista ja ihanaa, pystyy tavoittamaan  sen onnellisen ja riehakkaalla tavalla tasapainoisen olotilan, joka on keväässä ihan parasta.

Olen pohtinut tänä viikonloppuna sitä, miten hiljaisuutta on usein hankalaa sietää. Ja Markku Pölönen sattui puhumaan tänään vähän samasta asiasta haastattelussa tv kakkosella. Että monilla ihmisillä on nykyään hiljaisuuden pelko. Minun täytyy tunnustaa, että olen varmasti yksi näistä hiljaisuutta pelkäävistä.

Hiljaisuudessa pelottavaa uskoisin olevan sen, että silloin pitää kuunnella, siis todella kuunnella ja tiedostaa, omat ajatuksensa. Ja mikäs sen pelottavampaa kuin itsensä kohtaaminen. Kun itseään voi pakoilla niin monilla tavoilla. Lenkilläkin voi kuunnella mp3-soitinta, ettei vaan tarvitsisi seurustella itsensä kanssa. Illalla voi lukea itsensä uneen, ettei tarvitse maata pimeässä kohtaamassa todellisia ajatuksiaan. Tottahan toki omat ajatukset työntyvät hyvinkin voimakkaasti kaiken tekemisen läpi, mutta tunteita voi ohjailla ja suodattaa sopivalla musiikilla, ajatukset vaimentuvat esim. sopivalla tv-viihteellä..

Kuinkahan outoa olisi mennä viikoksi yksin mökille luonnon hiljaisuuteen, jossa pitäisi vain kohdata itsensä, eikä olisi mahdollista edes lukea tai kuunnella musiikkia. Voisi ehkä tajuta elämästä jotain ihan uutta. Jonka voisi sitten unohtaa kun palaa takaisin normaalielämäänsä.