Tänä aamuna joku puhelinmyyjä uskalsi herättää minut yhdeksältä! Ei kai se nyt ole mikään järkevin aika yrittää myydä ihmisille jotain? Suuri osa niistä, jotka eivät ole töissä tai koulussa, ovat kaiketikin nukkumassa. (Luulisi olevan turhauttavaa soitella ihmisille, joita joko ei saa kiinni, tai jotka ovat aamupöpperöisiä tai mikä pahempaa aamuäreitä). Minä olen aamupöpperöinen. Puhelimenpirinään herätessäni luulin kellon olevan kuusi, ja olin hetken kauhuissani että mitä kamalaa on tapahtunut. Puhelimeen onnistuin unenpöpperöisellä äänelläni (pöpperöinen on muuten aika hymyn huulille nostattava sana!) mutisemaan muutaman 'ei kiitoksen' ja 'en ole kiinnostunut' lisäksi jotain sellaista älykästä kuten 'ööö' ja 'ömh tuota'. Yleisesti ottaen puhelimensoittoon heräämisessä huvittavinta on se, kun silloin tällöin olen unisella äänelläni önähtänyt että 'joo, olin mie jo hereillä'. Kuka uskoo? Ja mitä järkeä yrittää kohteliaasti valehdella, ettei toinen ole keskeyttänyt unia.

Näin taas viime yönä unta maailman hienoimmasta ja kauneimmasta kultasisusteisesta kirkosta. Jollaista ei siis tietääkseni ole oikeasti olemassa muualla kuin unissani. En tiedä mistä se johtuu, mutta näen siitä unta toistuvasti. Yleensä olen aina jossain matkalla, ja haluan mennä itse, tai viedä matkaseurani katsomaan sitä nähtävyyttä. Se on ollut pari kertaa Pariisissa, joskus kotikaupungissani. Aina se sama kirkko. On muuten hienoa nähdä matkailu-unia. Olen nimenomaan jossain Pariisiunessa saanut kävellä kaduilla katsellen ihan tajuttoman hienoja vanhoja pariisilaistaloja. Ja ihan ilmaiseksi, ei mennyt lentolipun hintaa!