Tunnen pientä alkavaa paniikkia. Kohta minun graduni pitäisi olla valmis. Korkeintaan kaksi kuukautta aikaa. Ja miten nopeasti se kuluu. Minun pitäisi löytää nyt jostain se suuri into ja motivaatio, mutta tämä elämän rytmittömyys ja kotona työskentely ei ole minulle todellakaan paras tapa tehdä mitään. Vaikka olen koko ajan ollut kiinnostunut aiheestani, en saa aina pakotettua itseäni tekemään. Karkaan gradulta nettiin tai television ääreen, ja huomaan äkkiä että taas meni yksi päivä ns. hukkaan. Kohta minulla on kiire saada gradu valmiiksi ajoissa. En vain osaa nähdä sitä valmiina. Se periaatteessa vähä työ mikä pitäisi enää tehdä tuntuu aivan valtavalta, enkä ymmärrä miten se koskaan valmistuu. En saa oikein otetta mistään. Gradussa on niin paljon osia, jotka ovat puoliksi valmiita, mutta eivät ihan. Miksi otan tämän liian tosissani? Kai tämän voisi tehdä kepeinkin mielin, ajatella vaan että hyvä tulee jos jonkunlaisen räpellyksen saa aikaiseksi. Minä en vain osaa ajatella sillä tavalla. Haluan tehdä työni hyvin.

Olen jo niin kyllästynyt tällaiseen elämänvaiheeseen, jossa ei ole mitään järkevää tekemistä, muuta kuin yksi ikuisuusprojekti joka ei tunnu loppuvan koskaan. Gradun valmistuminen ja maisterin paperit tuntuvat ihanalta unelmalta. Sitten ei olisi koko ajan tämä keskeneräinen projekti takaraivossa, ja pystyisi ehkä ihan oikeasti nauttimaankin vapaa-ajastaan. Olisi myös ihanaa saada töitä, niin elämälle tulisi järkevä rytmi. Ja saisi tehdä jotain hyödyllistä. Nyt tunnen eläväni sellaista välivaihetta, jossa en ole enää oikein opiskelija, mutta en oikein tiedä mikä minä olen. Lusmuileva graduntekijä. Kyllä tämänkin olisi varmasti saanut aikaiseksi muutamassa kuukaudessa kun olisi työskennellyt tehokkaasti joka päivä.

Valmistumista odottaa suurella innolla, mutta toisaalta se pelottaakin. Tuttu ja turvallinen loppuu siihen. Edessä on työpaikan etsiminen. On lähetettävä suunnattomat määrät työhakemuksia ja toivottava, että pääsisi edes haastatteluun. Ja että edes joku paikka tärppäisi. Ei ole mitään käsitystä siitä, missä tulen asumaan tämän vuoden lopulla. Tarkoitukseni olisi vaihtaa kaupunkia, lähden sinne mistä löytyy töitä. Onhan se ihanaa vaihtelua ja "seikkailua" mutta se on iso elämänmuutos. Jos saan töitä jostain toisesta kaupungista, tänne jäävät kaikki tutut ihmiset. Löydän itseni yksin uudesta kaupungista, ja voin vain toivoa, että saisin siellä kasattua itselleni jonkunlaisen tuttavapiirin. Etten olisi aivan yksin. Tulevaisuuteen liittyy niin paljon monenlaisia ristiriitaisia tuntemuksia. Odotusta ja innostusta. Jännitystä myönteisessä ja kielteisessä mielessä. Ja toisaalta en nyt osaa vielä edes ruveta suunnittelemaan valmistumisen jälkeistä tulevaisuutta, enkä ruveta henkisesti varautumaan siihen muutokseen, kun en oikein osaa katsella gradun jälkeiseen elämään. Ajatukseni pyörivät nyt lähinnä gradun valmistumisen ympärillä. En kunnolla osaa ajatella mitä on sen jälkeen, koska on niin kummallisen käsittämätöntä, että todellakin tulee sellainen päivä jolloin graduni (aloitettu kaksi ja puoli vuotta sitten, ollut välillä pitkällä tauolla) on valmis.