Tuli jotenkin tyhjä olo. Elämän tarkoitus ja merkityksellisyys katosivat johonkin. Teen ruokaa, katson telkkaria, teen gradua, menen nukkumaan, herään, syön aamupalaa, istun tietokoneella, näen ystäviä, käyn kaupassa, käyn lenkillä... Näin ne päivät vaan etenee. Ja mitä merkitystä millään lopulta on? Mikä elämän päämäärä pitäisi olla? Onnellisuus? Mutta miten onnellinen ihminen ylipäänsä voi olla? En usko, että tiettyä pistettä onnellisemmaksi voi tulla, vaikka elämässä tapahtuisi mitä ihanaa ja kaikki haaveet toteutuisivat. Ei ihmisen elämä yksinkertaisesti voi olla jatkuvaa onnellisuutta. Jos nyt edes suuren osan ajasta tyytyväisyyttä, niin hyvä olisi sekin. Ja voiko elämänsä päämääränä pitää onnellisuuden tavoittelemista? Pitääkö ihmisen olla jotenkin erityisen onnellinen? Vai onko se joku länsimaalaisen yhteiskuntamme keksintö. Onnellisuus. Mitä se edes on? Tuntevatko kaikki kulttuurit sellaisen käsitteen kuin onnellisuus, ja miten se määritellään? En minä ainakaan tiedä edes omassa kulttuurissani yleistä tapaa määritellä onnellisuutta. Enkä sen paremmin osaa määritellä sitä omalla kohdallani.

Ja jos elämällä on joitain muita päämääriä kuin onnellisuus, niin en tiedä mitä ne olisivat. Kun en juuri tällä hetkellä ymmärrä lainkaan mitä merkitystä millään on. Kaikki asiat joille minä annan jotain merkityksiä elämässäni ovat vain subjektiivisia, ne merkitykset syntyvät minun pääni sisällä. Mutta laajemmin katsottuna ei niillä asioilla välttämättä ole mitään väliä. Niillä on väliä vain minulle. Ja kun alan ajatella asiaa turhan syvällisesti, niin onko niillä asioilla minullekaan merkitystä. Loppujen lopuksi.

Tuntuu, että ihmiset vaan hyörii ja pyörii täällä pallolla, ja kaikilla on koko ajan niin kiire. Ja tarve tehdä jotain hienoa tai merkittävää, tai saavuttaa nyt ylipäänsä jotakin elämässä. Ja suurin osa niistä jutuista, jotka meistä tuntuu niin isoilta, niin niillä ei oikeen oikeesti ole mitään merkitystä. Jos ajatellaan jotenkin suuresti. Enkä haluaisi ajatella näin suuresti, koska siitä menee ihan pää sekaisin, eikä tiedä enää mistään mitään. Voihan outo elämä.