Minua alkaa kohta ahdistaa se, miten vähän olen ahdistunut siitä, etten ole vielä saanut töitä, eikä elämässäni tunnu olevan muutenkaan mitään erityisen mainittavaa sisältöä.

Tänäänkin olen lähes pelkästään nauttinut siitä, ettei minulla ole "mitään tekemistä". Olen katsonut Walk the linen lisämateriaaleja (ja pillittänyt. Johnnyn elämä ja Johnnyn ja Junen tarina koskettavat minua. Sekä Joaquin Phoenixin ja Reese Witherspoonin erinomaiset esitykset. Kun Joaquin esittää Johnnyna Folsom Prison Bluesin... kylmänväreitä), pari jaksoa Band of brothersia ja Teemalta leffan Ollako vai eikö olla... Kävelylenkkiä ja ruoanlaittoa lukuunottamatta olen siis istunut koko päivän television ääressä.

Minun pitäisi tehdä tänään vielä yksi työhakemus. Minulla on jo melkein valmis hakemus olemassa, koska paikka on melko samanlainen, joita olen jo hakenut useampia. Silti yritän viivytellä hakemuksen loppuun kirjoittamista. Miksi se tuntuu aina niin ikävältä puuhalta? Vaikka kyseessä on kuitenkin varsin myönteinen ja tavoiteltava asia, työpaikka. Haluaisin kovasti saada töitä. Voisin sitten ainakin leikkiä, että elämälläni olisi jokin tärkeä sisältö ja olla siinä suhteessa tyytyväinen itseeni.

Ja voi kun tietäisikin, mitä oikeasti haluaa elämältä. Olisi joku selkeä tavoite. Nyt on vain kaikki pikkuisen sekavaa ja päällimmäinen tunnetila tulevaisuuden suhteen on epätietoisuus.