Olen ollut tänään yyybertehokas! On hyödyllistä olla jonkin aikaa poissa kotoa ja irtaantua tutuista rutiineista. Sen jälkeen on useimmiten täynnä energiaa ja hyviä aikomuksia.

Kävin kaupassa terveellisillä ruokaostoksilla, tein hyvää kanasalaattia, kävin lainaamassa lisää kirjoja, pyykkäsin, tiskasin ja siivosin keittiönlaatikon, jonka murutilanne on ollut hälyttävä. Lisäksi päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja ruveta kirjoittamaan pitkästä aikaa ihan fiktiota. Minä nautin siitä, minulla on jonkunlaista, joskin hyvin ruosteessa olevaa kyvykkyyttä siihen, miksi en siis kirjoita enemmän? Lapsena olin niin innostunut kirjailija.

Voinko syyttää tästä nykyisestä päiväkirja/blogi-kirjoittamiseen keskittymisestäni sitä kivaa kaveriani laiskuutta? On helpompaa vain räpeltää ylös jotain päivän aikana sattuneita tapahtumia tai mielessä pyörineitä asioita, kuin alkaa kehittää yhtenäistä tarinaa, jossa olisi joku idea, ja jonka kieli olisi sujuvaa ja miellyttävää. Fiktiivisten juttujen kirjoittaminen on äärimmäisen antoisaa ja terapeuttista ja innostavaa ja vaikka mitä. Rakastan sitä, kun pääsen alkuun. Mutta miksi se aina lopahtaa jossain vaiheessa? Miksi en yrittäisi tehdä kirjoittamisesta vakavaa harrastusta, miksi en yrittäisi tulla paremmaksi asiassa, josta minulle tulee niin hyvä olo?

Onneksi kämppäni ei ole vielä muuttunut saunaksi. Jos helteet jatkuvat vielä kauan, niin tulee käymään. Kiva puoli helteisissä säissä on se, että voi käydä paljon uimassa. Minusta vain tuntuu ikävästi siltä, että olen tulossa kipeäksi. Nenä vuotaa, aivastuttaa, on vähän tukkoinen olo. Toivottavasti ei tule pahempaa nuhaa, muuten taitaa jäädä huomisen uintireissu väliin.