Satuin lueskelemaan blogeja, joissa kirjoitettiin ystävistä ja ystävyydestä. Ystävyysaiheesta rupesivat aivot surraamaan, joten pitänee purkaa hieman tämän surrauksen tuloksia.

Joskus nuorempana minun oli hyvin helppoa sanoa kuka on paras ystäväni, ja pystyin myös jaottelemaan ihmiset ystäviin ja kavereihin. Nykyään tuollainen jaottelu on äärettömän hankalaa. Kaikki ystävät ovat erilaisia persoonia, ja minun suhteeni jokaiseen ystävään on hieman erilainen. Luulen tietäväni kenet ystäväni nimeäisin siksi parhaaksi ystäväksi, jos olisi pakko. Mutta en tiedä haluanko lainkaan uskoa tähän paras ystävä asiaan. Se on niin monimutkainen. Jos minä sanoisin jollekin, että olet paras ystäväni, niin yrittäisinkö silloin sitoa tätä ihmistä liiaksi itseeni? Odottaisinko, että hänenkin pitäisi pitää minua parhaana ystävänään? Entä jos tämä toinen ei pitäisikään minua parhaana ystävänään, kokisiko hän olonsa kiusaantuneeksi ajatellessaan, että minulle se ihmissuhde merkitsee kenties enemmän kuin hänelle? Tai jos mainostaisin muille ystävilleni, että "se on miun paras ystävä", niin mitätöisinkö samalla ystävyyttäni heihin? Ja miksi minulla edes pitäisi olla paras ystävä? Eri ystävät voivat olla parhaita omilla tavoillaan. Joku on parasta maailmanparannusseuraa, jonkun kanssa nauretaan vatsat kipeinä, jonkun kanssa lenkkeillään, jonkun kanssa käydään ravintolassa, jonkun kanssa tyttöillään, jonkun kanssa sinkku-urputetaan.

Minusta ystävyys on aina jotain syvempää kuin kaveruus, ja kavereita voi olla enemmän kuin ystäviä. Ystäviä voi olla vain muutama. Mutta kaikista ystävistäni en osaa sanoa, ovatko he ystäviä vai kavereita. Tällä hetkellä elämässäni on kolme ihmistä, joita sanoisin suoralta kädeltä ystävikseni. Ystäviksi sen takia, että tunnen heidät hyvin ja he tuntevat minut. Puhun heille sellaisista asioista, joista en puhu kovin monille. Ja lisäksi heidän seurassaan tunnen sellaista jonkunlaista yhteenkuuluvuuden tunnetta. Sitten on sellaisia ihmisiä, joista puhun joskus ystävinä, joskus kavereina. Enkä tiedä onko se nyt tarpeellistakaan luokitella ihmisiä tällä tavalla. Joskus kuitenkin mietityttää erityisesti suhde sellaisiin ihmisiin, joiden kanssa on joskus ollut läheinen ja Ystävä, mutta nykyään ei enää niinkään. Voiko ystävyys muuttua kaveruudeksi? Kuoleeko siinä ihmissuhteessa jokin, jos näin tapahtuu? Ja onko niin, että ihmisellä voi olla vain muutama ystävä, ja kun tulee uusia ystäviä, niin ne tavallaan syrjäyttävät jonkun entisen ystävyyden. Kuulostaa aika raadolliselta. En haluaisi sen olevan näin. Ehkä sellainen kuuluu enemmänkin nuoruuteen, jolloin etsitään itseä ja parhaat ystävätkin saattavat vaihtua. Toivon, että kaikki nykyiset ystäväni säilyvät ystävinäni, vaikka asuisimme kaukana toisistamme ja elämäntilanteemme muuttuisivat.

Tärkeimpiä asioita ystävissä on mielestäni se, että heidän seurassaan voi olla juuri sellainen kuin on. He tietävät hyvät ja huonot puoleni, mutta pitävät minusta niistä huonoista puolista huolimatta. Heidän seurassaan voi olla iloinen, surullinen, kiukkuinen, kummallinen, ihan millainen tunnelma sattuu olemaan. Ja voi näyttää myös heikot puolensa, eikä tarvitse pelätä miten toinen niihin suhtautuu. Sellaiset hetket ovat aina ihania, kun on jonkun ystävän seurassa tai puhuu tämän kanssa puhelimessa, ja tuntee vahvasti sen yhteisyyden ja ystävyyden tunteen. Se on varmaankin yksi parhaimpia tunteita. Tavallaanhan se on rakkauden tunne. Ystävän rakkautta.