Kävin tänään kirjastossa hankkimassa hieman lisää gradukirjallisuutta... Raahasin kotiin kaksi kassillista kirjoja, 23 kirjaa. Sitten linnoittauduin kirjojen, muistiinpanovälineiden ja post it - lappujen kanssa sänkyyni ja selasin kaikki kirjat läpi etsien niistä tutkimukseni kannalta oleellisia asioita. Lopulta kirjoista 11 päätyi kyllä-pinoon, 6 ei-pinoon ja 6 ehkä-pinoon. Suurin osa kirjoista, joita lähdin kirjastosta etsimään oli lainassa, joten varattujen kirjojen listani kasvoi taas huimasti. Toivottavasti ehdin saada ne varaukset ajoissa, enkä esimerkiksi sillä viikolla, kun graduni pitäisi jo palauttaa.

Kirjastossa käyminen on oikeastaan erittäin mukavaa. Vaikka nykyään en viitsisi sinne aina lähteä, kun kyse on yleensä vain samojen kirjojen kierrättämisestä tiskin kautta (palautus, varaus, varauksen nouto). Tänään pääsin kuitenkin harrastamaan oikein sitä perinteistä kunnon kirjastoelämää. Haahuilua kirjaston hyllyjen välissä kantaen koko ajan kasvavaa kirjapinoa. Kirjastoissa on jotenkin kiva tunnelma. Sellainen hieno oma tuoksunsa, valtavasti kirjoja, rauhallinen ilmapiiri. Ja kirjojen etsiminen hyllyistä on muutenkin oikein mukavaa, rauhoittavaa, antistressaavaa puuhaa.

Olen melko varma, että saan ennen gradun palautusta neuroottisen pakkomielteen tarkastaa vielä kaikki lähdeviittaukset, eli etsiä alkuperäislähteet, ja tarkastaa että sivunumerot on oikein, sisältö on oikein ynnä muuta sellaista. Olen myös melko varma, että en saa kaikkia lähdekirjojani samanaikaisesti haltuuni. Monista on jatkuvasti varauksia. Hienoa ruveta jo ongelmoimaan tuollaisesta, kun on vielä niin paljon tehtävää (ja akuutimpaa ongelmoitavaa) ennen kuin gradu on palautuskunnossa.