Olen lähiaikoina muistanut lähes joka aamu jonkun yöllä näkemäni unen. En tiedä mistä se johtuu, että toisinaan muistaa ja joskus on taas pitkiä ajanjaksoja jolloin ei muista ollenkaan uniaan. Kai se liittyy jollain tavalla siihen mihin unijakson aikaan herää (?). Olen onnistunut löytämään lähiaikojen unistani kaikenlaista symboliikkaa ja kuvitellut ymmärtäväni alitajuntani viestejä. Eli kehitellyt mielessäni selityksiä sille, mitä uneni tarkoittavat ja mitä ne kertovat minusta. Luultavasti nämä selityskyhäelmät ovat ihan pielessä, mutta kivaa se silti on kuvitella tajuavansa. Viime yönä näin sellaisen unen, jonkalaiset unet ovat aina ennen olleet karmeita painajaisia, mutta viime öinen ei ollut. Minun piti kävellä kapean rautapalkkikyhäelmän päällä jossain todella korkealla. Hyvä ystäväni oli tuonut minut sinne ja hän myös käveli minun perässäni ja juttelimme niitä näitä. Rautapalkit muodostivat ikäänkuin pitkän sillan, ja kun se viimein loppui oli vastassa vain mielettömän pitkä pudotus alas mereen. Ystäväni sanoi, että minun pitää hypätä sinne. Ja tiesin itsekin, että se oli ainoa keino päästä pois sieltä ylhäältä. Laskeuduin siltarakennelman päässä roikkuvalle trapetsille, roikuin siinä vähän aikaa ja sitten hyppäsin. Painuin veden alle todella syvälle, koska pudotusmatka oli niin pitkä. Lähdin hädissäni uimaan ylöspäin, uin ja uin, mutta pinta ei tullut vastaan. Jossain vaiheessa tajusin, että pystyn hengittämään veden alla nenäni kautta, mikä oli mielestäni hyvin outoa. Lopulta taisin joko päästä pintaan tai herätä. En muista kumpaa.

Tänään on ollut aika hyvän tuulen päivä. Aamuisella postilla oli varmaan oma osuutensa hyvään tuuleen. Ja olen myös syönyt hyvää ruokaa ja lukenut hyvää kirjaa. Säilytin pirtsakan asenteeni jopa lenkkeillessäni sateessa ja vastatuulessa. Ainut pieni ärsytys tänään oli, kun yritin taas palailla viime viikon tauon jälkeen geen kimppuun. En oikein tiennyt mitä olin tekemässä, mihin olin viikko sitten jäänyt, mitä minun pitäisi tehdä seuraavaksi. Palaaminen työntouhuun on siis hiukka nihkeetä. Mutta jospa se tästä.

Vesa-Matti Loirin Sydämeeni joulun teen on ihana joululevy. Tein tuolta levyltä itselleni uuden kaunisjoululaululöydön. Olen ollut aina perinteisten joululaulujen ystävä ja minun on hankala hyväksyä joululauluksi jotain sellaista, joka ei ole kuulunut lapsuuteni jouluun. Tällä levyllä on kuitenkin mahtavan kaunis laulu Tähti tähdistä kirkkain, joka kertoo siitä, miten "kuin kauan sitten taaskin lapsen mielin avoimin, mä hiljentyä jouluun tahtoisin".