Intoilin aamulla kissan hankinnasta (ks. edellinen kirjoitus). Nyt kun olen vähän järkevästi asiaa ajatellut, olen tullut siihen tulokseen, että kissan kyllä hankin vielä, mutta sen aika ei ole nyt. Sen aika on sitten, kun olen saanut työtä ja isomman asunnon. Järkevyys on järkevää ja siksi pitää toimia järkevästi, mutta joskus se vähän käy ärsyttämään.

Esimerksi tällä hetkellä minä voisin a) muuttaa kauemmaksi keskustasta, halvempaan asuntoon, niin minulla olisi enemmän rahaa ja b) isompaan asuntoon, niin olisi tarpeeksi säilytystilaa ja kissalla tilaa juoksennella. Minun ei kuitenkaan ole järkevää muuttaa minnekään, koska en tiedä mistä tulen saamaan töitä ja milloin. Entä jos yllättäen vaihdankin kaupunkia kuukauden päästä. Ei mitään järkeä muuttaa nyt.

Minusta olisi ihan kiva aloittaa joku kansalaisopiston kurssi tai sellainen, mutta koska en tiedä kuinka kauan olen tässä kaupungissa, ei minun ole järkevää aloittaa sellaista vuoden kestävää kurssia, jonka osallistumismaksu pitää maksaa etukäteen. Sitäpaitsi sellaiset kurssit ovat muutenkin niin kalliita, ettei minun rahatilanteessani ole järkevää osallistua niin kalliille kursseille.

Tästä eteenpäin minun ei ole enää järkevää myöskään matkustaa junalla tai linja-autolla yhtään minnekään. Se on niin kallista ilman opiskelija-alennusta. Eikä oikeastaan olisi ollenkaan järkevää käydä niin usein kahvilla tai ulkona syömässä, koska ravintolahintaisiin ruokiin uppoaa liikaa rahaa. Eikä olisi järkevää ostaa uutta talvitakkia, koska ne ovat kalliita ja entinen pysyy vielä hyvin kasassa.

Vähän kökköinen tällainen elämänvaihe, jossa sellaiset jutut joita haluaisi tehdä eivät vaan yksinkertaisesti ole järkeviä. Ja sitten pitää vain kuunnella järjen ääntä ja odotella, odotella, odotella, odotella milloin tämä välivaihe (toivottavasti) päättyy ja voi ruveta tekemään noita edellämainittuja sinällään normaaleja asioita joita haluaisi tehdä. Tai voi lakata tuntemasta huonoa omaatuntoa niiden tekemisestä (kuten ulkona syömisestä). Mutta juu juu, nyt ollaan järkeviä.