Unirytmin normalisointi ei vain ota onnistuakseen. En jaksa aamulla herätä silloin kun herätyskelloni soi. Kun ei ole kerta pakko. Jaksaisinhan minä jos olisi mentävä johonkin, mutta kun ei ole enää edes mitään luentoja. Tänä aamuna kello soi taas yhdeksältä. Lätkin torkkua pois päältä niin kauan, ettei se enää soinut. Sitten jatkoin uniani kahtakymmentä vaille yhteentoista. Olin sopinut meneväni ystäväni kanssa yliopistolle syömään yhdentoista jälkeen, joten kiirehän siinä tuli ja suihkukin jäi välistä.
Koska nukuin aamulla pitkään, minua ei luultavasti nukuta illalla kovin aikaisin. Siispä valvon myöhään ja sitten taas aamulla nukuttaa pitkään. Tämä on kierre.

Näin päivällä sattumalta pätkän saippuasarjasta Päivien viemää. Siinä joku nuori naisihminen piti miestä vankina talossaan. Miesparka rimpuili siellä kettingeissä. Tätä miestä tietysti etsittiin kovasti, ja joku äijä kierteli alueen taloissa kyselemässä. Kun se äijä tuli tämän vangitsijanaisen talolle, niin tämä nainenpa veti päähänsä harmaan peruukin ja teeskenteli vaivaista vanhaa mummoa. Ja täydestähän se meni! Ohhoh. Mitenkäs minä en onnistunut pentuna huijaamaan olevani kalju laittamalla vaaleanpunaisen uimahatun päähäni, jos se kerta on noin helppoa? Ihmettelenpä vain.