Ken on maassa kaunehin.

Peilit ovat huomaamattoman luonnollinen osa arkipäiväämme. Minulla on kotonani kaksi isoa peiliä, joista näen itseni useamman kerran päivässä. Aina kun pukeudun, meikkaan, harjaan hampaitani tai piipahdan kylppärissä, katson omaa kuvaani peilistä. Ulos lähtiessäkin tarkastan miltä näytän. Peilit ovat armottomia. Ne paljastavat ihon pienetkin virheet, vatsan turvotukset, lässähtäneet hiukset. Joka kerran kun katsomme peiliin voimme tehdä pika-arvion itsestämme. Tai oikeastaan omasta ulkonäöstämme, mutta jossain määrin se lienee sama asia. Olemme kuitenkin suhteellisen ulkonäkökeskeistä sakkia, halusimme tai emme.

Nykyajan visuaalisessa kulttuurissa emme voi välttyä omaksumasta kulttuurimme ulkonäköihanteita. Lehdet, televisio ja netti ovat täynnä "kauniita naisia" ja "komeita miehiä", ja kun näemme tarpeeksi monta kertaa ja monessa paikassa toistuvan samanlaisten nais- ja mieskuvien, alamme mieltää ne ihanteiksi joihin meidänkin tulisi pyrkiä. Ja harmi kyllä, kun vilkaisemme peiliin, teemme mitä luultavammin pikaisen vertailun itsemme ja tuon ihanteen välillä. Emme näe siellä itseämme, upeaa ja ihanaa ihmistä, joka on kaunis juuri sellaisena kuin hän on. Näemme liian ohuet hiukset, vääränmalliset kasvot, liian paksut reidet... Kuka mitäkin vikoja. Olemme (puhun ainakin omasta puolestani, mutta uskoisin että moni muukin kokee asian samalla lailla) kelpaavia, siedettäviä tai "no, ihan normaaleja", mutta emme pysty ajattelemaan olevamme todella kauniita, koska vertaamme huomaamattamme itseämme niihin kauniina pidettyihin.

En tiedä pystyvätkö jotkut ihmiset näkemään vain itsensä ja pitämään siitä mitä näkevät, vaikka tietäisivät etteivät näytä niiltä teeveesarjojen kaunottarilta. En tiedä onko sellainen mahdollista. Se olisi ainakin hienoa, jos olisi niin terve omakuva. Joskus harvoin vilkaistessani peiliin pystyn hetken ajattelemaan, että pidän itsestäni juuri tällaisena, koska tämä olen minä. En vertaile, en etsi puutteita. Näen kauneutta, enkä pelkästään "ihan ok siedettävää" naista. Mutta yleensä ottaen tuntisin ihan itsepetolliseksi kuvitella olevani kaunis, koska haluamattani mittaan kauneuttani suhteessa siihen tiettyyn ihanteeseen.

Ja kuten melkein aina pohtiessani kauneutta, päädyn taaskin samaan lopputulokseen: On rasittavaa kun ulkonäöllä (ainakin omallani) on minulle jotain merkitystä, vaikka olen kuinka sitä mieltä, ettei sillä pitäisi olla. Ja olen myöskin sitä mieltä, että hyvin erinäköiset ihmiset voivat olla kauniita. Kauneus on jotain hyvin vaikeasti määriteltävää, ja kaunis voi olla vaikkei täyttäisikään niitä typeriä kauneusihanteita. Vaan silti on itseään kohtaan armoton.