Minulla on uusi harrastus. Istun keittiössä kokoamassa palapeliä ja kuuntelen iskelmäradiota. Palapeli on se varsinainen harrasteosuus, iskelmäradio vain sattui olemaan ensimmäinen kanava jonka löysin radiostani (ja jonka kuuntelun sivuoireena "tää biisi jää soimaan sun päähän, eikä lähde sieltä milloinkaan pois")

Palapelin kokoaminen osaa olla harvinaisen koukuttavaa. Se on myös yllättävän rentouttavaa. Olen jo kauan ajatellut, että palapelin kokoaminen voisi olla minun mielenlaadulleni sopivaa hommaa, mutta en ole pystynyt niitä aiemmin kokoilemaan. Syynä se, että minulla oli vain yksi huone. Ja kissa. Jokainen kissanomistaja / kissojen toimintatapoihin perehtynyt henkilö varmaankin ymmärtää minkä takia palapelejä ei tällaisessa tapauksessa koota. Yritin. Ei toiminut.

Viikonloppu on taas hujahtanut hirveällä vauhdilla ohitse. Käsittämätöntä miten pian kaksi päivää kuluu rentoutumisen ja siivoilun merkeissä. Perjantaina hemmottelin itseäni vaahtokylvyllä, kynttilän valossa, Morrisseytä kuunnellen ja punaviiniä nauttien. Tottahan pitää testata mitä kaikkia erilaisia hemmotteluelementtejä kylpyyn voi yhdistää. En tosin taida enää keksiä noiden lisäksi uusia, ellei sitten vedenkestävää kirjallisuutta ole olemassa. Sellainen olisi hieno juttu.

Lauantaina menin ostamaan uutta kevättakkia. Tällä kertaa päätin, että en jumitu siihen samaan vanhaan takkityyliini, ostan jotain uudenlaista! Päädyin ostamaan vihreän hupullisen takin, jossa on edessä neljä läpällistä taskua. Arvatkaas minkälainen edellinen ostamani talvitakki oli? Se oli vihreä ja hupullinen ja siinä oli edessä neljä läpällistä taskua.

Olen alkanut vahvasti epäillä, että paras lääke sunnuntai-angstia vastaan on siivoaminen. Joten pyrin nauttimaan sitä lääkettä sunnuntaisin, koska sunnuntai-angstista en niin välittäisi. Ja siinä samalla lyö kaksi kärpästä yhdellä iskulla: sunnuntai-angstin lisäksi välttää myös arki-iltojen 'sotkuinen asunto, eikä yhtään puhdasta astiaa' -syyllisyyden.

Angstitonta sunnuntaita ja mukavaa maanantaita kaikille!