Mahdollisesti aivojen ylikierroksistumisen merkkejä. Olen nähnyt jo kahtena yönä peräkkäin sellaista unta, jossa olen tehnyt gradua. Ensimmäisenä yönä analysoin omia luonteenpiirteitäni ja järjestelin niitä erilaisiin teemoihin, siis teemoittelin. Viime yönä kirjoitin pitkät tovit jotain ihan oikeastikin graduuni kuuluvaa lukua. (ainakin siinä unessa se oli olevinaan hyvinkin keskeinen luku, en enää muista mitä se käsitteli) Sain aikaan muistaakseni useammankin kappaleen tekstiä ja muotoilin lauseita yms. Sitten heräsin siihen uneen seitsemältä, yli tunnin ennen kellon soimista. Se on tosi harvinaista, että heräisin kesken unieni, joten veikkaanpa että ne olivat pienet ylikierrostontut, jotka minut kävivät tönimässä hereille. Tai vaihtoehtoisesti herra Nukkumatti kyllästyi graduntekooni (voihan se olla vähän kuivakkaa seurattavaa) ja häippäsi.