Tänään sitten kävin juoksulenkillä. Eilinen rätkälekeli oli onneksi ohi. Juoksin aika lyhyen lenkin, koska en oikein tiennyt minkälaisessa juoksukunnossa olen. Mutta kotiovella en ollut vielä mitenkään ylinääntynyt, eli kyllä pitempikin matka olisi mennyt. Ehkä sitten seuraavalla kerralla. Ja mun ikivanhat kengät tuntuu vaan niin hyviltä jaloissa, että ihan sama onko ne tarkotettu juoksuun vai ei.

Olen nyt vähän hermostuneen pelokkaissa tunnelmissa. Geen arviointi ei ole vielä tullut. Tutkinnonhakupäivä (joka on vaan kerran kuukaudessa) on ihan pian. (En muista, olenkohan maininnut aiemmin, että olen siis valmistumassa nyt.) Arviointi pitäis olla meijän laitoksella ennen sitä. Huomenna itseasiassa. Pitää mennä huomenna kyselemään asiasta. Voihan olla, että kaikki kääntyy vielä parhain päin ja asia selviää. Asioilla on toisinaan tapana selvitä. Jännityttää vaan, kun ei tiedä. Illalla yksin kotona hermostuneisuus vielä lisääntyy. Toivottavasti saan unta. Ja toivottavasti saan huomenna jotain tietoa jostain, etten jää viikonlopuksi ihan tietämättömänä hermoilemaan.