kun suurin niistä on toivo
kuinka pieni on

usko rakkauteen

Näin kirjoittaa Arno Kotro Musta morsian -kirjassaan. Hyvä kirja. Suosittelen.

Olen jotenkin taas enemmän rikki. Kun pääsin yli suurimmasta vihasta miestä kohtaan joka päätti satuttaa minua (joka ei arvostanut minua tarpeeksi kohdellaakseen minua edes hieman kunnioittaen) olen alkanut jälleen surra. Todella tyhmäähän se on, mutta oikeasti olin kiintynyt siihen ihmiseen. Järkeni sanoo, ettei se ollut elämäni rakkaus, mutta se oli...jotakin. Jotakin joka oli minulle sen verran merkittävää, että ikävöin sitä. Että se särki ainakin pienen osan minusta. Että suren sen loppumista. Tahtomattani ajattelen niitä hyviä hetkiä. Jos joku minua nyt vihastuttaa niin se, että sen miehen piti mennä mustaamaan ne hyvät muistotkin paskamaisella käytöksellään.

Haista paska, mun on niin ikävä sua.
Tästä kauniista ajatuksesta kiitos Maj Karman kappaleelle Attentaatti
.