Tänään olen onnistunut olemaan suurin piirtein ahkera. Pari eläköönhuutoa siis täten itselleni huudan! Eläköön! Eläköön! Omituista on se, että olen kuvitellut saavani jotain aikaiseksi, mutta graduni tiedostokoko onkin pienentynyt toissapäivästä sen sijaan että olisi suurentunut. Ehkä se johtuu siitä, että olen onnistunut tiivistämään joitakin hajallaan olevia kohtia. Minulla on jotensakin hämärä käsitys siitä mitä kaikkea olen minäkin päivänä saanut aikaiseksi.

Yhä useammat ajatukseni alkavat tätä nykyä: "kunhan graduni on valmis..." tai "kunhan olen valmistunut...". Ehkä alan jo pikkuhiljaa käsittää, että se hetki lähenee, eikä kysymyksessä olekaan vain joku tulevaisuuden utopinen haave. Vaikka siltä se melkein edelleenkin tuntuu. Mutta ei ehkä ihan niin paljon kuin vielä kuukausi pari sitten.