Olin tänään itsestäni ylpeä huomatessani vähän parantuneeni koirafobiastani. Vastaani kävelevän naisen koira (joka oli kyllä hihnassa kiinni) hyökkäsi minua päin ja haukkui raivokkaasti. Omistaja veti koiraa kauemmas minusta, niin että pääsin heidän ohitseen, ja koira haukkui edelleen yrittäen tulla minua päin. Minä kävelin rauhallisesti koiran ohi, enkä ollut yhtään paniikissa eikä sydämeni edes tykyttänyt hullun lailla. Olin jo joulukuussa kovasti ylpeä itsestäni, kun uskalsin matkustaa kissan kanssa junan eläinvaunussa, vaikka siellä oli paljon koiria, enkä pelännyt niitä koiria juuri ollenkaan. Ehkä se fobia on hellittämässä.

Päivä on pidentynyt, sen huomaa jo. Ihanaa kun tämä armoton pimeys hellittää otettaan. Lisääntynyt valo on jo selvästi vaikuttanut minuun, sillä nykyään minua huvittaa tehdä vapaa-ajallani paljon muutakin kuin paeta todellisuutta television ja internetin ihmeelliseen maailmaan.

Hairahduin taas tuhlaamaan rahaa cd-levyihin. Menin töiden jälkeen katsastamaan Anttilan levyalen, viattomana toiveenani tarkistaa, löytyisikö sieltä joku hyvä Ismon levy jota minulla ei ole. Ei löytynyt. Sen sijaan sieltä tarttui mukaani Suede, Kent ja Tiktak. Hämmästelen vieläkin vähän tuota Tiktakkia. Vuoden takainen minä ei olisi uskonut ikinä ostavansa Tiktakin levyä. Tosin vuoden takainen minä ei olisi uskonut myöskään ikinä ostavansa kaksia korkokantaisia kävelykenkiä samana talvena. Asiat muuttuu.. Ja Tiktakin kappale Sankaritar teki minuun jo kauan aikaa sitten oikein myönteisen vaikutuksen, erityisesti koska sieltä löytyy mm. tällaista viisasta tekstiä:

Tämän iän piti olla parempi
ja olotilan jotenkin tyyni
Kenen vika
kuka meni valehtelemaan?