Ei hitto! Nyt saa tää nyhvääminen loppua! Tässä vaan tuhlaan aikaa valittamiseen, angstailuun ja melankoliseen todellisuuspakoiluun. Entäs jos vaan rupeis elämään ja unohtaisi kaikki pelot ja ahdistukset ja epävarmuudet ja masentavat aatokset. Ongelmalliset ajatukset ei ajattelemalla muutu yhtään vähemmän ongelmallisiksi. Stressaava gradu ei tekemättä muutu yhtään vähemmän stressaavaksi. Kyllä minä sen tiedän, mutta kun on huonoja päiviä jolloin mieli on maassa, niin ei se usko järkipuhetta. Mutta ehkä nyt olisi jo tarpeeksi monta huonoa päivää huonoiltu. Huonoilemalla ei saavuta mitään muuta kuin entistä huonomman olon. Kun on tarpeekseen kieriskellyt angsteissa ja mukaongelmissa, niin voisi taas alkaa huomata että elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa, ynnä muuta sellaista kliseisen myönteistä. Ja tämä pienen epävarmuuden sävyttämä elämän muutosvaihe on ehkä hieman stressaava, mutta ei tässä ole mitään, mistä minä en pystyisi selviämään. Ja niihin kaikkiin pienessä päässäni pyöriviin ongelmallisiin ajatuksiin ei välttämättä ole edes löydettävissä mitään vastausta, joten niiden ajattelemisella ei ole juuri nyt erityistä kiirettä. Ehdin ongelmoimaan niiden kanssa myöhemminkin. Ei tartte kuluttaa niihin tätä aikaa, joka pitäis mieluummin käyttää valmistumisen edistämiseen.