Näitä tunteita on viimeisten kuukausien aikana ollut aina silloin tällöin. Ja nyt taas. Gradunteko ja valmistuminen ahdistaa. Ei saa oikein mistään kiinni. Katselee vaan tuota gradutiedostoa eikä saa mitään aikaiseksi. Tietää ihan hyvin, mitä pitäisi tehdä, mutta ei vaan JAKSA. Ei jaksa ajatella. Ei tiedä mihin kohtaan pitäisi nyt keskittyä, kun niitä keskeneräisiä osia on vielä niin paljon. Ei osaa ajatella yhtä kohtaa kerrallaan. Niin paljon tekemättä. Niin vähän aikaa. Ja niin vähän saa päivässä aikaan. Ihan käsittämättömän vaikeaa nähdä mielessään tuota työtä valmiina. Ja alkaa olla jo niin tympääntynyt tähän. Istua vaan täällä neljän seinän sisällä ja haaveilla jostain tulevaisuudesta, josta ei toisaalta oikein uskalla haaveilla, kun se tuntuu olevan niin kaukana ja niin paljon työn takana.

Ja teki mitä tahansa, niin se gradu kuiskuttelee tuolla takaraivossa: "Huono paha lusmu ihminen, miksi et istu koneen ääressä? Kuvitteletko muka pystyväsi nauttimaan mistään kivasta, kun tiedät miten olet tänäänkin heittänyt hyvää graduntekoaikaa ihan hukkaan?  Ai mitä, et muka pystynyt tekemään? Oli muka huono päivä? Taasko? Ja hah, mitä tekosyitä! Ei sinulla ole mitään oikeutta huonoihin päiviin! Olet vaan laiska! Sitäpaitsi oletko huomannut, miten harvinaisen keskinkertainen opiskelija olet? Että turha kuvitellakaan tästä mitään erinomaista tutkimusta saavasi aikaiseksi." Nii-in.. Sellaisia se gradu juttelee.

Olisipa huomenna taas sellainen parempi päivä.