Tämä viikonloppu on juuri sitä mitä nyt tarvitsen. Ei mitään tekemistä, vain hiljaiseloa yksinäni, lepoa, elokuvia, joululahjakirjojen lukemista. Rentouttavaa olemista. Olen ollut niin pitkään väsynyt usealla tavalla. Nukutusväsymyksen lisäksi mielenikin on jotenkin väsähtänyt. Joululoma ei auttanut tilannetta millään tavalla. En osannut edes nukkua ihania pitkiä yöunia. Inhoan tätä lähes ympärivuorokautiselta tuntuvaa pimeyttä. Päivän valoisat tunnit vilahtavat työpaikan ikkunan takana kuin huomaamatta. En ole aiempina vuosina kokenut pimeyttä näin lamaannuttavana ja väsyttävänä voimana.

Yritän valvoa tänä iltana myöhään. Olisin vielä muutama kuukausi sitten nauranut räkäisesti, jos joku olisi väittänyt, että puoliyöhön valvominen tarkoittaa minulle myöhään valvomista, mutta näin on nykyään. Lomallakin olin useimpina iltoina kymmenen jälkeen nukkumassa. Jospa pitkään valvominen auttaisi siihen, etten herää aamulla itsekseni seitsemän aikaan. Olisi vain ihanaa pitkästä aikaa nukkua vaikka edes kymmeneen. Pieniä haaveita, pieniä haaveita.

Olenkohan minä tyytyväinen elämääni? Olenkohan minä koskaan ollut tyytyväinen elämääni? Tulenkohan minä koskaan olemaan tämän tyytyväisempi elämääni? Onko kukaan tyytyväinen elämäänsä? Kannattaako edes haaveilla olevansa joskus jotenkin erityisen tyytyväinen elämäänsä? Olen liian väsähtänyt osaakseni miettiä vastausta, mutta en liian väsähtänyt kysyäkseni.