Juuh. Käynpä pakkauskiireiden välissä ilmoittamassa, että huomenna koittaa leirille lähdön aika. Siellä olen siis muutaman seuraavan päivän ajan. Täysin ilman tietokonetta jopa. Vieroitusta kerrakseen.

Tietynlaiset sosiaaliset jutut tuntuvat minusta joskus vaikeilta. Kuten lähteminen moneksi päiväksi monien minulle lähes vieraiden ihmisten kanssa jonnekin, missä pitäisi olla aktiivisesti sosiaalinen ja jossa ei ole lainkaan tilaa yksinolemiselle. Uskoisin, että leirillä menee aika nopeasti ja siellä on luultavasti&toivottavasti jopa oikein mukavaa. Niin kävi edelliselläkin vastaavalla kerralla. Nyt minua vain ahdistaa ja melkein itkettää. Tuntuu, että huomiseen on liian lyhyt aika, enkä ole alkanut valmistautumaan ja pakkaamaan ajoissa ja kaikki on pielessä muutenkin. Tuntuu todella inhottavalta olla yksin tässä hiostavassa yksiössä ja heitellä paniikkisena tavaroita laukkuihin (joita tulee liikaa, ihan liikaa) ja tuntea epämääräistä ahdistusta. Tarvitsisin nyt järkevän ihmisen seuraa. Ihmisen joka sanoisi minulle, ettei tähän ahdistuneeseen oloon ole mitään järkevää syytä.

Mutta vähänkös tänään oli huippukesäinen päivä! Rannoilla oli ihmisiä vaikka millä mitalla. Ja pyörälenkin puolivälissä nautittu mehujää tuli oikein tarpeeseen. Nyt alkaa tajuta tämän kesän oikein toden teolla.