Miksei tämä graduilu voisi olla aina helppoa ja kivaa ja innostavaa? Miksi tämä vaikeus keskittyä ja motivoitua? Eilinen innostus ei vaikuta yhtään siihen, että tänäänkin riittäisi innostusta. Sitä pitää yrittää herätellä joka päivä uudelleen. Tänä aamuna taas tuijotan ruutua väsynein silmin ja aivot tuntuvat ihan tyhjiltä. Gradun valmistuminen tuntuu olevan niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana.

Ja tänään pitäisi taas lähteä raahautumaan yliopiston kirjastolle palauttamaan kirjoja, joita ei voi enää uusia, ja varaamaan ne uudestaan, ja hakemaan hirmuinen pino aiemmin varattuja kirjoja, sekä vielä etsimään lisää gradukirjallisuutta, koska eräs teorialukuni on vielä aika vajavainen. Ei huvittaisi tippaakaan mennä sinne. Taas. Kirjojen edestakaisin raahailu alkaa olla turhauttavaa kun sitä tekee kuukausitolkulla. Minun pitäisi tänään myös tiskata ja pestä pyykkiä. Olen niin uninen ja energiaton ettei oikein mikään suuremmin huvita juuri nyt.

En tiedä onko tämä aamulla aikaisin herääminen kuitenkaan lopunperin järkevää. Jos olen ensimmäiset pari kolme tuntia väsynyt ja keskittymiskyvytön ja haluan vain kitata teetä fleecehuovan sisään kietoutuneena. Ainakin eilen paras työskentelyaika löytyi iltapäivästä, kahden ja kuuden välillä. Mutta toisaalta minä nautin jollain kierolla tavalla siitä, että pystyn nykyään pakottamaan itseni hereille ajoissa, vaikka vähän väsyttääkin. Ja erityisen kivaa on se, että minua väsyttää nykyisin illalla. Mutta aamulla ei tarvitsisi väsyttää ihan näin paljon. Jos piristyisin vähän nopeammin, niin lähtisi päivä paremmin käyntiin.