Löysin taas Maija Vilkkumaan. Ensimmäisen kerran löysin viime kesänä. Mikä lie se juttu, että se vuodenaika, minä jonkun musiikkia on alunperin eniten kuunnellut, säilyy sinä vuodenaikana jona sitä musiikkia tekee mieli kuunnella. Tykkään Maijan levystä Ei. Oikeastaan lähes kaikista kappaleista. Tällä hetkellä yömelankolista mieltäni vetävät puoleensa Eteiseen (mä oon niin väsynyt siihen et mullei oo mitään, päivät mua naamaan lyövät, seinät syövät toisiaan) ja Ei susta huomaa (Maailma on suuri mut mitä sil on väliä, avara ja kaunis mut mitä sil on väliä, itse olen aina sama ja aina tässä).

Nukkumiseni on mennyt ihan nyrjälleen. Minua väsyttää, minulla ei ole järkevää tekemistä ja yö vierähtää pikkutunneille. Silti vain pysyn hereillä, koska en halua mennä nukkumaan. Olen liian levoton. Ja mielialani joka on päivällä ihan hyvä, laskee yötä kohden. Kai se johtuu väsymyksestä. Ja siitä, että minulla olisi paljon sanottavaa, mutta ei ketään kelle sanoa, kun olen yksin kotona. Juttelen päiväkirjalleni. Kuuntelen musiikkia.

Pitäisi käydä lainaamassa kirja nukkumaanmenohoukuttimeksi. Kotona ei ole lukemattomia. Hyvän, ennen lukemattoman kirjan avulla saan itseni jopa pitämään nukkumaanmenosta.